Lore
[Lore] Return to Stone, A

Kuva


Fulmin irvisti ja sylkäisi pölyn ja tulikiven ärsyttäessä hänen kipeää nieluaan. Hän otti juomapullostaan varovaisesti vesihörpyn ja tähysti korkeasta, tulisesta kolosta, jonne hänet oli asutettu, hehkuvan TzHaarin kaupungin toisella laidalla. Magmakammiosta huokuneen lämpöväreilyn vääristämät kivimuodostelmat kohosivat ylöspäin kuin kynnet. Niihin oli kaiverrettu symboleita, jotka hehkuivat kuin kuumat kekäleet. Hyvin oudoista, abstraktien näköisistä veistoksista valui laavaa – alta tuleva haalea kirkkaus korosti niiden outoja muotoja varjoilla. Sulan kivimassan pauhun lävisti taistelukuopasta kaikuva obisidianin ja graniitin kalskeet, taputukset ja TzHaar-Mejien rajujen tulinäytösten jälkijäristykset.

Kärventävä ilma nousi hänen kasvoillaan ja toi hänen silmänsä kyyneliin. Jos jokin paikka Gielinorissa oli samankaltainen kuin Infernaaliset ulottuvuudet, se oli tämä. Jos ei sen enempää, ainakin se toimi täydellisenä muistutuksena siitä mikä häntä odottaisi, mikäli hän epäonnistuisi.



Fulmin ja hänen seurueensa olivat saapuneet aikaisemmin sinä päivänä. Kun he olivat päässeet tunnelin päähän, hän oli huokaissut käheästi ja suojannut silmiään kuumalta ilmalta.

Kuiva kuivuus ei häirinnyt Kolmia, sepän poikaa. Sen sijaan hän katseli ympärilleen ja tuhahti. Hän mutisi itsekseen, että jossain täällä pitäisi varmastikin olla jokin paikka, jossa voisimme täyttää vatsamme ruoalla ja oluella. Hän oli rynnännyt kaupungin lähintä asukasta kohti, huutaen ja huitoen. Olento oli pönäkkä kivestä ja magmasta koostuva olento, jolla oli pyörivä pallo jalkojen tilalla.

Rodrig, Fulminin toinen kumppani, oli vilkaissut taakseen ja ravistanut päätään ylimielisesti. Hän mutisi, että jälkeen jäävät vanhat miehet olivat alttiita jätettäväksi ojaan, heidän kaulansa vedettynä auki.

Fulmin ei kommentoinut, katsoi vain kun Rodrig harppoi pois kuin susi. Hän tiesi, että Kolm ja Rodrig olivat tulleet tänne kullan houkuttelemina – kullan, jonka hän valmistaisi alkemialla vasta määränpäähän saavuttaessa. Tämän lisäksi heitä houkuttelivat huhut päättymättömistä taisteluista ja aarteista, jotka löytyivät laavajättien kaupungista. Hän tiesi parin maineesta tarpeeksi tietääkseen, että Rodrigin uhkaukset eivät olleet tyhjänpäiväisiä. Hän ei kuitenkaan tuhlaisi aikaa heidän maksunsa luomiseen. Hän uskoi, että tosipaikan tullen hänen taikatavoimansa riittäisivät tappamaan molemmat suorassa taistelussa, mutta hänen ruumiinsa oli tulossa hitaaksi ja heikoksi - liian heikko tarpeettomien riskien ottamiseen. Tietenkään kumpikaan heistä ei tiennyt todellisia syitä, jotka saivat Fulminin tulemaan kaupunkiin. He näkivät hänet heikkona velhona, jolla oli rahaa tuhlattavana ja elinaikaa vain vähän, jonka takia hän haluaisi tehdä viimeisen matkansa. Hänellä ei ollut aikomuksena saada heitä ajattelemaan toisin.

Fulmin oli elänyt Gielinorissa noin neljä ihmisen elinikää, eikä hänen alkuperäisellä nimellään ollut enää merkitystä. Hän oli ollut eräänlainen tietäjä: luiden siunaaja, voiteiden hankkija, lääkkeiden ja taikajuomien tekijä ja poismenneiden sielujen viestinviejä. Hän oli työskennellyt kuoleman parissa suurimman osan elämästään, ja pelkkä ajatuskin sen viimeisen pimeään johtavan askeleen ottamisesta oli hänelle liikaa. Hän oli jutellut kaikenlaisten henkien ja tuonpuoleisten olentojen kanssa asiasta, mutta kukaan heistä ei pystynyt antamaan hänelle hänen kaipaamiaan vastauksia – ennen kuin hän oli kutsunut demoni Razmuksen.

Razmus esitteli itsensä Infernaalisten ulottuvuuksien lähettinä. Hän oli ilmestynyt hänen eteensä iäkkään miehen muodossa, jolla oli ystävälliset kasvot. Razmus kuvaili Deathia synkkänä tarkkailijana, jonka yökierrokset olivat armottomia ja jonka katse tulisi jokaisen kohdalle ennen pitkää. Fulmin oli silloin nauranut ja kerskaillut miten hän välttäisi tarkkailijan nokkeluudella, juonikkuudella ja tarvittaessa jopa verellä, ja lisäsi, että demonit hänet vieköön, jos hän oli väärässä. Razmus hymyili ja sanoi ”Voitkin sitten ajatella tätä lahjana”, ennen kuin katosi valon välähdykseen, joka poltti kärsimyksen kuvia hänen mieleensä. Silloin hän ymmärsi demonin lahjan: hän pystyisi siirtämään sielunsa toiseen ruumiiseen, poistaen omistajan tietoisuuden, ja ottaa ruumiin itselleen. Hän oli tiennyt, että jos hän ei pidentäisi elämäänsä näin, hänen kärsimyksestään tulisi ikuista.

Hänen ensimmäinen uhrinsa oli ollut sotilasmies, joka oli puolitajuissaan seisottuaan pitkässä yövartiossa. Hän muistaa tunteneensa aluksi syyllisyyttä, mutta pelko oli voimakkaampi, ja lopulta hän alkoi hyväksyä sen.

Hänen viimeisin adoptoitu henkilöllisyytensä, Fulmin, oli tietäjä ja arkeologi. Ennen kuin hän valtasi tämän ruumiin, Fulmin oli ollut tutkimassa karamjalaisia kansantaruja ja uutisraivaajien matkalokikirjoja, jotka kuvailivat muinaista TzHaarina tunnettuna lajia. Heitä kuvailtiin luonnostaan sotilasmaisina, mutta eristäytyneinä ja rauhanhaluisina. Heillä oli myös ainutlaatuinen periytyvän muistin taito. Fulminin ruumiin tullessa heikoksi ja iäkkääksi, mahdollisuus saada joustava, pitkäikäinen ruumis, jossa oli kokonaisen sivilisaation muistot, oli kasvanut huvittavasta ajatuksesta vastustamattomaksi mahdollisuudeksi. Tämän takia hän olikin palkannut palkkasoturit Kolmin ja Rodrigin saattamaan häntä matkallaan. Hän antoi heille maksuna pienen summan etukäteen ja lupasi lisää, mikäli matka onnistuu turvallisesti.



Fulmin istui Komin ja Rodrigin kanssa huonokuntoisessa asuntolassa, jonka Kolm oli löytänyt. Fulmin oli tätä aikaisemmin vaellellut kaupungissa ja puhunut TzHaar-Mejin kanssa, jonka hän uskoi olevan kaikista lähimpänä alueen hallinnoijaa. Hän oli saanut häneltä varmistuksen siitä, että TzHaarien muistot tosiaankin kulkivat sukupolvelta toiselle, ja että elämä oli pysynyt hyvin samanlaisena vuosituhansien ajan. Tulivuoreen eristäytyminen tarkoitti sitä, että muutoksia tuli hyvin vähän. Jos muutoksia kuitenkin tuli, TzHaar-Mejien tehtävänä oli varmistaa, että TzHaarien elämäntavat säilyivät.

”Tähä asti näkemäni mukaan sanosin, että”, Kolmin naama oli nokinen. Hän söi puhuessaan jotain, joka muistutti hieman jättiläismyyrää. – ”ne ovat muurahaisia. Isoja, pirullisia muurahaisia, jotka on tehty kivestä ja tulesta.”

Rodrig virnisti ja sylkäisi puoliksi pureskellun palan rustomaista lihaa maahan. Kaiken hänen Varrockissa saamansa kasvatuksen oli moukaroitunut pois 30 vuoden kaduilla olemisen aikana. Nyt hän oli julma, katkera mies.

”Järisyttävä oivallus, Kolm”, hän ivasi. ”Menikö sinulla koko päivä sen keksimiseen?”

”Lopeta herjas, Rodrig. Kuka olikaan vartioimasa lihaa sillä välin ku sä pyörit jututtamassa? Minä kävin myös katsomassa Taistelukuoppaa. Ne, miks niit kutsutaakaan, TzHaar-Ketit: ne näytti kovilta, mut luulen, että muutama iskuu vasarastani riittäis niiden hoitelemiseen.”

Rodrig huokaisi, työnsi lautasen sivuun ja nojasi taakse.

Noh, minä en näe täällä mitään hyviä rikastumismahdollisuuksia. Heillä ei ole halua tehdä vaihtokauppaa, ja melkein ainoat asiat, jota heillä on, ovat onyksiesiintymät ja kömpelöt aseet. Tilannetta huonontaa se, että ainoa heidän hyväksymänsä valuutta on tämä.

Rodrig heitti kaksi pientä pyöreää obsidiaanikiekkoa pöydälle. Ne kierivät heidän alustallaan, jota he olivat käyttäneet pöytänä. Yksi kiekoista kosketti Fulminin kättä, jolloin hän ulvaisi ja hyppäsi paikaltaan. Rodrig kohotti kulmakarvojaan.

”He sanovat, että nämä TokKulit on tehty TzHaarien kuolleista esi-isistä.” Hän nojasi eteenpäin, myhäillen. ”Mikä on vialla, vanha mies? Näitkö aaveen?”

Fulmin puristi kättään ja kiristi hampaitaan. Hänen kätensä olivat hipaisseet TokKulia vain hetken, mutta hän tunsi itsensä sairaaksi ja järkyttyneeksi ytimeensä asti. TokKulista tuli puristuksen tunne, kuin hänet olisi työnnetty hyvin pieneen tilaan, jossa hän olisi tippunut tyhjyyteen. Hän oli tuntenut pelkoa ja hämmennystä ennenkin – joko uhrin vaihtamisessa tai silloin kun hän oli keskustellut henkien kanssa – mutta ei koskaan mitään tällaista. Hän yritti liikkua, mutta kompuroi. Hän otti tukea pöydästä vapisevilla käsillään. Kolm nauroi.

”Rodrig, vanha höperö ei näyt kovinkaan hyvältä. Hyvä, että saimme ennakkoa siitä mitä hän on meille velkaa, eikös?”

Rodrig tuhahti. ”Nälkäpalkka ei ollut reissun arvoinen. Hän sanoi, että saisimme lisää kun etenemme, ja olemme jo täällä helvetin kivipuutarhassa.” Hän ivaili, hänen pahantahtoisuuttansa lisäsi väsymys ja kuumuus. ”Tekisitkö meille pienen palveluksen, Fulmin – mene Taistelukuoppaan sen jälkeen kun olet maksanut ja kuole ylpeydellä.”

Fulminin maha velloi, hän teki kaikkensa ollakseen oksentamatta. Hän katsoi pöydän yli: ”Se on aina samalla tavalla. Ne jotka jakavat kuolemaa ovat niitä, joilla on vähiten käsitystä siitä mitä se merkitsee.”

"Kuolema on ihmisten hengen päättymistä, velho", Kolm virnisti, ennen kuin repi toisen palan hiiltynyttä lihaa hampaillaan. ”Se on tarpeeksi yksinkertaista minulle.”

Fulmin otti tukea sauvastaan. Hän irrotti painavan kultapussin vyöltään ja heitti sen pöydälle. Sitten hän alkoi kulkea hitaasti kammion uloskäynnille.



Fulmin hoiperteli TzHaarin labyrinttimaisten katujen läpi. Hän hoiti tulehtunutta päätään ja huomasi, että hänen oli vaikea saada henkeä. Ohi kävelevä TzHaar-Ket katsoi häntä hetken ennen kuin puhui äänellä, joka kuulosti myllynkiviltä:

”Katoa TzHaar-kaupungin kaduilta, JalYt-Mej, jos olet liian heikko edes seisomaan”.

Fulmin heilautti kättään häätävästi ja murahti. Vartija pysähtyi hetkeksi ennen kuin hän käänsi päänsä ja jatkoi hidasta harppovaa askellustaan.

Fulmin jatkoi matkaansa muutamien TzHaar-Mejien ohi. He kuiskivat heidän outoa kurkkunaksuttelukieltänsä ja vaihtoivat TokKuleita leijuviin kuuliin, joiden hän sai tietää olevan kirjoja.

Hän pääsi Synnytysaltaille, jossa tippukivipylväät kasvoivat ylöspäin ja hehkuivat, pitäen TzHaar-munat geotermisissä suppiloissa. Hän tiesi, että jokainen munasta tuleva olento muistaisi kaiken, jonka heidän edentäjänsä tiesi – kaiken, paitsi kuoleman kokemuksen. Heidän elämiensä loppu olisi ainoa kokemus, joka on heille aivan uusi.

Fulminin päässä olevaan jyskytykseen oli mahdoton olla kiinnittämättä huomiota. Hänen raajansa olivat liian painavia jatkamaan eteenpäin. Hän tunsi itsensä väsyneemmäksi kuin koskaan ennen, ja hänen näkökenttänsä synkkeni. Lopulta hänen polvensa antoivat periksi ja hänen päänsä osui maahan.



Kun Fulmin heräsi, hän huomasi olevansa pienessä kammiossa, jonne tuli valoa vain muutamasta himmeästä luminesenssikivestä. Ne olivat sirpaloituneita ja kasattuna nippuihin, kuin ne olisi tongittu muualta. Hän yritti seisoa, ja säpsähti, kun iski päänsä kattoon. Kun hänen silmänsä tottuivat hämärään, hän katsoi tarkemmin kivikasaksi luulemaansa asiaa, ja huomasi sen katsovan häntä. ”Kuka siinä?” hän sanoi, ”Onko joku siellä?”

”Minä olen täällä, JalYt-Mej.” Ääni kuulosti jotenkin hitaalta, ja puhui yleiskieltä empien. ”Tiedätkö miten jouduit tänne?”

Fulmin liikkui kankeasti, piti polvistaan kiinni ja tihrusti nähdäkseen varjoihin. Pienen kammion kulmassa seisoi jokin, mikä näytti hyvin paljon TzHaarilta, mutta oli pienempi kuin vähäisin TzHaar-Hur. Sillä oli vaalea, kirkas kimallus siinä, missä TzHaarin silmät yleensä paloivat. Sen pieni koko ja laavaytimen kimalluksen puute tarkoittivat sitä, että tämä olento pystyi tekemään itsestään melkein läpinäkyvän.

”Ei… en tiedä. Onko sinulla nimi? Mikä on säätysi?”

”Ei nimeä. Ei säätyä,”

”Ei säätyä? Miten sinulla ei ole säätyä?”

”Ensimmäisenä muistan munasta tulemisen. Ennen sitä oli… ei mitään – ei menneisyyttä. Ei tietoa säädystä, ei tietoa miten olla TzHaar.”

Fulmin ravisutti päätään ja mietti olennon sanomaa. Jos olennon sanoma asia oli totta, se merkitsisi valtavaa muutosta TzHaarien sivilisaatiossa.

”TzHaarit – mitä he sanovat sinusta?”

”Tzhaar-Mej sanoo, että munani liian kylmä. Ei tiedä miksi tapahtui – ei ole koskaan tapahtunut esi-isien tietämyksen mukaan. Se, joka teki munan… Suuri, voimakas TzHaar-Ket… sanoo, että on suuri häpeä olla TzHaarin muotoinen, mutta olla tyhjä. Hän kutsuu minua ”Ga’al-Rekiksi” ja jättää minut.”

”Ja nyt sinä asut täällä?”

”Kyllä. TzHaar-Mej sanoo, että minun on parasta palata takaisin kiveksi”

”He sanovat, että sinun pitäisi kuolla?”

”Kyllä – Taistelukuopassa tai -luolassa, ehkäpä. He sanovat, että se ainoa tapa, jolla Ga’al voi olla TzHaar. Mutta en halua tehdä niin. Minä tulen kiveksi: pysyn paikallani ja olen kuin kivet. Piiloudun tunneleihin ja katselen. Katson TzHaareja, katson yläpuolelta tulevia JalYtejä. Kerätä tietoa, samalla kun kerää ruokaa tai valokiviä.”

”Huomaan…”

”Kun minä näen sinut – suuren JalYt-Mejin – ja näen, että olet hajalla, melkein palaamassa kiveksi, minä auttaa. Tuoda sinut tänne. Tuoda luolakalaa. Tuoda vettä. Pitää kylmyyttä. Auttaa.”

”Miksi autat minua?”

”JalYt-Mej suuri tiedonkerääjä. Kerää tietoa täältä ja… yläpuolelta. JalYt-Mej saattaa jakaa tietämystään.”

Fulmin nauroi kunnes kyyneleet valuivat hänen silmistään. Ga’al-Rek katseli huolestuneena.

”JalYt-Mej?”

”Olen pahoillani, hyvä ystäväni. Se on vain niin, että kaikista maailman ihmisistä – JalYteistä – jolta olisit voinut kysyä, olen ehkä eniten TzHaarien kaltainen.”

”En ymmärrä…”

”Ongelma tässä kaupungissa on se, että he näkevät kaiken vanhoin silmin. He ovat nähneet täällä kaiken mitä voi tapahtua, tai voivat muistaa nähneensä kauan sitten. He eivät näe arvoa uusissa asioissa, tai vanhojen asioiden näkemisessä uudella tavalla. Kun heillä ei ole mahdollisuutta tehdä kumpaakaan, he tuhoavat. Minä olen samanlainen.”

Ga’al-Rek ei sanonut mitään, hän vain seisoi.

”Minä tarkoitan sitä, että minä en ole se, jonka pitäisi opettaa sinulle mitään. Olen pelkuri ja hölmö, ja vanha vielä sen lisäksi. Minun on jo liian myöhäistä olla mitään muuta. Tiedon meneminen eteenpäin on hyvä asia, mutta itselleen hankittu on arvokasta. Jos se mitä TzHaar-Mej sanoo on totta, olet ainoa kansastasi, jolla on etuoikeus itsenäiseen asemaan – sinulla on vapaa mieli, jota voit muuttaa vain omilla kokemuksillasi. Sinun pitää lähteä täältä ja matkata yläpuolella olevaan maailmaan.”

Ga’alin silmien paikalla olevat valohelmet tulivat hetkeksi kirkkaammiksi.

”Minä lähteä? Nähdä maanpintaa? Mutta miten? En tiedä suuntaa…”

”Voin näyttää sinulle. Seuraa minua.”

”Sinäkin tulet maanpinnalle?”

Fulmin hymyili. ”Tulisin jos voisin. Kuten jo sanoin, se on liian myöhäistä minulle. ”

Fulmin ryömi tunnelista ulos ja huomasi olevansa lähellä Syntymisaltaita, Ga’al lähellä hänen takanaan. Ensimmäistä kertaa miesmuistiin hänen askelissaan oli joustavuutta ja hän tunsi olonsa innostuneeksi ja hyödylliseksi. Hän johdattaisi Ga’alin uloskäynnille ja lähettäisi hänet matkalleen. Oli se sitten hyvään tai huonoon suuntaan, tämän olennon oli tarkoitus muuttaa asioita. Ehkäpä jonain päivänä hän palaisi ja järkyttäisi kaupungin perustuksia.

Fulmin päätti, että hän jäisi. Hän odottaisi, että yksi TzHaar-Xileistä tulisi metsästysreissultaan tai joku TzHaar-Hureista huoltotehtävältään. Tällöin hän iskisi ja ottaisi ruumiin itselleen, aloittaen uuden elämän. Hän pysyisi täällä, ehkäpä lopullisesti. Se ei ehkäpä ollut se helvetti, jonka hän ansaitsi, mutta se oli lähimpänä sitä minkä hän pystyisi kohtaamaan.



Pysytellen varjoissa, Ga’al-Rek onnistui pysymään paljastumatta. Fulmin piti tasaista vauhtia, käyttäen sauvaansa kävelykeppinä.

Saapuessaan maanpinnan tunneliin johtavaan holvikäytävään, he kuulivat kovan äänen kaikuvan tunneleissa.

”Hei siellä – mikäs tämä onkaan?”

Fulmin jähmettyi. Ga’al-Rek oli tullut esiin varjoista saadakseen lisää opastusta ja seisoi avoimessa hänen kanssaan.

Kolmin toisessa kädessä oli painava rautanuija, jota hän piti olkapäänsä päällä. Rodrig käveli hänen viereensä ja virnisti huumorittomasti.

”Etkö ole jo hieman liian vanha hankkimaan ensimmäistä lemmikkiäsi, Fulmin?”

”Mitä oikein haluat, Rodrig?”

"TzHaar-Mej antaa palkkion tyypistä, jota he kutsuvat Ga’aliksi – pieni TzHaar ilman muistoja tai jotain sellaista roskaa. Joka tapauksessa, saimme tietää, että tässä kaupungissa on outoja kultaesiintymiä. Mej on enemmänkin kuin halukas antamaan sen, jos saamme sen pikku retaleen pois kolostaan ja tuomaan hänet heille. Näyttää siltä, että reissumme ei ollutkaan ajanhukkaa."

Kolm otti nuijastaan paremman otteen. ”Sanotaanpa vaikka niin, että tuolla velholla tapahtui onnettomuus kaappauksen aikana. Pidetään paikat siistinä.”

”Todellakin.” Rodrig latasi varsijousensa laukaisumekanismia.

Fulmin naurahti käheästi, hänen sauvansa kolisutti lattiaa. ”Herrasmiehet – kiitos.”

Kolm kurtisti kulmakarvaansa. ”Eh?”

Fulminin ohimon suonet sykkivät ja turposivat uhkaavasti. Hänen ihonsa tuli melkein läpikuultavaksi ja tarrautui yliluonnollisen lähelle hänen luisevaa naamaansa, ja hänen pupillinsa laajenivat ennen kuin muuttuivat verenpunaisiksi. Hän hymyili autuaasti ja venytteli niveliään, kun pimeä energia ympäröi häntä. Kolm oli jo juoksemassa eteenpäin. Hän ulvoi ja nosti nuijaansa iskeäkseen. Rodring oli lataamassa varsijoustaan tärisevin käsin. Ga’al meni syrjään ja kumartui läheisten kivien taakse.

”Kiitos, kun ette antaneet minulle valinnanvaraa”, Fulmin sanoi.



Taistelun äänet olivat päättyneet, mutta Ga’al pysyi vielä hetken liikkumattomana. Kun hän avasi silmänsä, hän näki Kolmin lojumassa lähellä seinää – hänet oli murskattu sen pintaa vasten niin suurella voimalla, että hänen niskansa oli murtunut. Rodrig oli polvillaan ja puristi korviaan käsillään. Hänen silmänsä pullottivat ja iho oli kalpea. Hänen kasvoistaan näki, että hän oli kuollut kiljuen.

Fulmin seisoi ruumiiden joukossa. Hänen olkapäähänsä osunut varsijousen nuoli oli nyt maassa ja haavaa ympäröinyt lihaskudos oli sulkeutunut. Hän näytti kamalan pitkältä, eikä Ga’al-Rek uskaltanut katsoa velhoa silmiin.

”Ga’al-Rek…” Fulmin puhui hiljaisesti, mutta hänen äänensä kaikui Ga’al-Rekin korvissa. ”Tiedän, että olet siellä.”

Ga’al-Rek ei tullut piilopaikastaan, eikä sanonut mitään.

”Olet nyt vapaa, Ga’al-Rek. Lähde tästä paikasta, ja jätä nämä olennot, jotka haluavat sinut kuolleeksi vain omaksi sopivuudekseen. Maanpinnalla on paljon nähtävää.”

Ga’al-Rek ravisti päätään. Hän sanoi Fulminille, ääni vapisten:

”Olet väärässä, JalYt-Mej. Se ei ole TzHaarien tapa. Kyllä, he haluavat minun astuvan Taistelukuoppaan – elämään elämä kuin oikea TzHaar ainoalla tavalla, miten Ga’al voi. He haluavat vain säilyttää TzHaarien tavat sellaisina, kuin ne ovat aina olleet. Jos tämä on JalYtien tapa – huiputusta, petosta, eikä kunniaa – sitten en haluakaan tietää.”

”Mitä?”

”Minä – Minä haluan jäädä. Haluan olla kuin kivi – katsella, ja kerätä tietoa kaupungista. Kun ei ole enää tietoa mitä voisin saada, astun Taistelukuoppaan… TzHaarina.”

”Kiittämätön ja hölmö”, Fulmin pihisi, ”Minä vuodan verta vapautesi vuoksi ja näin sinä päätät käyttää sen.” Hänen silmiensä verenpunaiset kuopat tutkivat kivimurskaa, jonka takana Ga’al-Rek oli piilossa. Pimeys Fulminin ympärillä ryömi maata pitkin kuin varjolonkerot. ”Hyvä on, Ga’al-Rek. Me molemmat jäämme tänne… ja sinä tulet tietämään sellaisia asioita.”

Ga’al-Rek jähmettyi paikoilleen, eikä voinut katsoa muualle kun Fulmin lähestyi hitaasti. Sitten, Fulmin pysähtyi. Hänen kulmakarvansa rypistyivät ja hänen suunsa avautui shokissa. Hän kaatui eteenpäin. Kun hän oli osunut maahan, Ga’al-Rek näki toktz-xil-ulin hänen selässään.

TzHaar-Xil hyppäsi kielekkeeltä, josta hän oli tähystänyt ja laskeutui varovasti kaikilla kuudella raajallaan. Hän tarkkaili aluetta noustessaan takajaloilleen. Hänen ytimensä laava kirkastui, näyttäen hänen muotonsa selvemmin.

”Säälittävää JalYt-taikuutta…”, hän murisi ja otti aseensa takaisin. Hän katsoi hetken velhon edessä olevaa kivikasaa ennen kuin meni pois ja oli varma, että sinne ei jäänyt mitään kaupunkia uhkaavaa.

Ga’al-Rek tiesi, että hän ei voinut pysyä siellä missä hän oli. Pian TzHaar-Mej kuulisi tapauksesta ja TzHaar-Hur tulisi keräämään ruumiit ja korjaamaan vahingon, ja sitten hänellä ei olisi mitään minne piiloutua. Hän kääntyi ja meni takaisin TzHaarin kaupungin hehkuvaan kitaan, jossa laava vielä iski suuriin varantoihin; missä kuumuus nousi korkeisiin lämpöasteisiin; ja missä hän olisi kivi.

TzHaar-sanasto:
Tz = Palaa, tuli, kuuma, elämä
Haar = Pyhä
Mej = Velho, taikuus, pappi
Hur = Rakentaja, käsitöiden tekijä, veistäjä, pieni
Tok = Kova, materiaali, kivi
Kul = tokeni, arvo
Jal = Tuntematon, ei Tzhaarilainen
JalYt = Ulkopuolinen (käytetään yleensä ihmisistä)
Ket = Tylsä, puolustaja, iso, vartija
Zek = Hyökätä, harmia
Rek = vauva, nuori, nuoruus
Xil = Vaarallinen, metsästäjä, tappaja, terävä
Tokz = Obsidiaani
Ul = ympyrä, rengas


Lähteet: A Return to Stone

Tehnyt:
Alkuperäisteksti: William D (Jagex)
Suomennos ja logo: Voya
Kuva

Muokattu viimeksi: 11:55 14.02.2015