Eli homman idea on seuraava, jokainen mukaan haastettua kirjoittaa viikoilta 36 ja 37 (3.9-16.9) täydelliset ruoka,lepo ja treenipäiväkirjat ja sen jälkeen postaa ne tänne. Tietysti halutessaan ne voi postailla päivän välein, viikon välein tai lopussa kaikki.
Ja ideana olisi, että sitä mukaan kun sinut on haastettu mukaan saat haastaa jonkun muun (mielellään aktiivinen kuntoilu -alueella) ja näin saamme sitten osallistujat projektiin

Tietysti tää vaatii aika paljon osallistujilta ja kaikki ei varmasti halua osallistua, niin sitten jos sinut haastetaan, mutta kiinnostusta ei ole ilmoita tästä niin haastajasi voi vaihtaa haastettavan nimen.
Haastehan on siitä hyvä, että se ei rajoita urheilu tai treenimuotoja ja kaikilla tietenkin on kyseiseen aikaan eri tavoitteet, osa voi vaikka bulkata siinä missä toiset diettaa. Samalla saadaan myös mahdollisesti muille hyödyllisiä ohjelmia tulevaisuutta ajatellen.
Keskustelua asiasta ja kertokaa onko mielenkiintoa mahdollisesti?
Treeenipäiväkirjoista voin kirjoittaa ohjeet tarvittaessa tänne ennen kyseistä ajankohtaa.
Ja jotaa saadaan tähän varmasti edes yksi vastaus kerron jo kenet aion haastaa urakkaan: SOPULII!! SINUT ON HAASTETTU!