Mikke Manin seikkailut jatkuu

Asukkaiden RuneScape -kehitys- ja etenemisblogeja
Alueen säännöt
viewtopic.php?f=18&t=22113

Mikke Manin seikkailut jatkuu

ViestiKirjoittaja Low Mike » 16.06.2018, 23:39

Mainilla pelaus ei oikein maistunut enää, joten loin pitkän tauon jälkeen uuden mainin, jolla nyt jonkin aikaa pelannut. Ukko on tällä hetkellä F2P, joskin bondi odottaa pankissa. Ukon kunnianhimoinen tavoite on tehdä kaikista questeista suomen kielinen video-opas ja mahdollisesti muitakin skill video-oppaita.

Kuva

Spoiler:
Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 89m

Stats kuvien esittely ei kiinnosta. PvM en haarrasta, joten ei ole loottejakaan mitä jakaa. Siispä päätin alkaa päivitellä tänne Bondien merchaamista.

Lyhyesti voisin kertoa että olen flipannut ja merchannut kolmisen vuotta, mutta flippaamisen jätin pois kokonaan vuoden alussa ja siitä lähtien tulonlähteeni on ollut yksinomaan merchaaminen. Budjettini on 300m ja olen siirtynyt lähes kokonaan pelkästään bondien merchaamiseen, koska se on nopeinta, varminta ja helpointa.

Otin nyt tähän havainnollistavan esimerkin kuinka bondin hinta sahaa ylös alas ja on siten ihanteellinen investointi kelpoinen esine.
Kuva

Hommahan toimii siten, että kun bondi on toista tai kolmatta päivää laskussa niin bondeja laitetaan ostoon. Vastaavasti kun hinta on keskimäärin kolmatta päivää nousussa niin bondit myydään. Bondista täytyy aina maksaa 10% hinnasta oleva converttaus maksu, joka tekee bondista tradeablen ja tuo converttaus pyritään tekemään silloin kun hinta on matalimmillaan.

Postaan kuvia blogin ensimmäisestä ns. flipistä/merchistä, jahka saan nykyisen erän bondeja myytyä ja katsotaan sitten paljonko voittoa tuli ja muita statistiikkoja, sekä lyhyesti analysoidaan tulosta.
Viimeksi muokannut Low Mike päivämäärä 31.08.2021, 20:50, muokattu yhteensä 16 kertaa
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Bond Merchaus Blogi li.

ViestiKirjoittaja Teesuomi » 17.06.2018, 00:14

nice
Kuva
Kuva
Kuva
Teesuomi
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1990
Liittynyt: 29.04.2008, 20:01
Paikkakunta: Oulu/Lappi
RS -hahmo: 4X
Klaani: Northern Gods

Re: Low Mike .il Bond Merchaus Blogi li. Total Profit 6m

ViestiKirjoittaja Low Mike » 18.06.2018, 18:23

Bondeja: 76
Ostohinta: 3,7m
Converttaus: 382k
Kustannukset yhteensä: 4071k per bondi

Myyntihinta: 4150k ea
Voittoa: 79k ea
Voitot yhteensä: 6m (6004k)

Analyysi: Bondeja oli poikkeuksellisen monta, yleensä ostan 72 että jää rahaa converttaukseen. Ostin hieman myöhässä bondit ja jouduin maksamaan niistä hieman enemmän, siksi tavoitteeni oli alunperin 4m mutta kärsivällisyys palkittiin ja löytyi kohtalainen hinta jolla ne sai myytyä joten ylsin siten tuohon 6m, joka on ihan hyvä tulos, vaikka paljon paremminkin voisi mennä.

Kuvia:

Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva


Kuva

Spoiler:
Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 21m

ViestiKirjoittaja Low Mike » 08.07.2018, 11:43

Jossittelua: Jos olisin pantannut bondien myymistä pari päivää pidempään, sieltä olisi tullut ainakin 4m lisää. Toisaalta hyvä ottaa aina varovasti ja mielummin varmat voitot kuin pyrkiä tähtiin ilman kristallipalloa.

Onyxeja: 106
Ostohinta: 2849k

Myyntihinta: 2998k (+5% 2849k:sta)
Voittoa: 149k
Voitot yhteensä: 15.8m (15794k)

Analyysi: Bondit siis skyrockettas ja päätin antaa tilanteen taasaantua rauhassa ennen kun jatkan niiden merchaamista. Sillä välin spottasin vanhan tutun esineen, onyxit, joita sai mukavan halvalla ja niistä koitui reilussa viikossa ihan kohtuulliset voitot joskin flippiin kului sitäkin enemmän aikaa. Onyxit on helvetin hidas merchattava, ja kävi tuuri että ostin niitä melko viime tingassa ja säästyin viikkojen odottelulta.

Kuva

Kuva

Spoiler:
Tuossa vielä näkyy milloin ostin (punainen rasti) ja möin (vihreä rasti)
Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 21m

ViestiKirjoittaja Runite Cape » 09.07.2018, 10:28

Hyvinhän ne merchailut kulkee! Mielenkiinnolla jäädään seuraamaan,
Runite Cape
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 941
Liittynyt: 30.04.2008, 14:58
IRC-nick: 24 Joulu 2005

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 34m

ViestiKirjoittaja Low Mike » 10.07.2018, 20:13

Bondeja: 74
Ostohinta: 3.9m
Converttaus: 408k
Kustannukset yhteensä: 4322k per bondi

Myyntihinta: 4500k ea
Voittoa: 178k ea
Voitot yhteensä: 13.2m (13172k)

Analyysi: Katsoin että 3.8m bondit on maksanu sillon ku hinta oli normaali niin tartuin sen perusteella tuohon 3.9m ostohintaan. Oletin että hinta jatkaisi laskua niille tasoille, mutta parissa päivässä hinta olikin kääntynyt nousuun ja flippiin kului siis kaksi päivää. Bondit meni +10% hinnalla.

Kuvia:

Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 44m

ViestiKirjoittaja Low Mike » 18.07.2018, 14:15

Bondeja: 75
Ostohinta: 3.95m
Converttaus: 410k
Kustannukset yhteensä: 4359k per bondi

Myyntihinta: 4500k ea
Voittoa: 149k ea
Voitot yhteensä: 10.6m (10575k)

Analyysi: Pyrin tietysti aina maksamaan bondeista niin vähän kuin mahdollista ja tällä kertaa bondeja sai hitaalla tahdilla tuolla 3950k ea. Hinta laski harvinaiset 4 päivää putkeen. Yleensä hinta laskee 2-3 päivää. Tälläinen hidas ja pitkä lasku saa tietysti sydämen kipeämään kurkkuun. Joka tapauksessa tulos oli hyvä, melko sellainen keskitason tai jopa keskitasoa parempi tulos mihin olisi aina mukava yltää.

Kuvia:

Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 54m

ViestiKirjoittaja Low Mike » 25.07.2018, 08:13

Bondeja: 74
Ostohinta: 3.95m
Converttaus: 398k
Kustannukset yhteensä: 4351k per bondi

Myyntihinta: 4490k ea
Voittoa: 139k ea
Voitot yhteensä: 10.2m (10286k)

Analyysi: Pyöristän voitot alaspäin, koska pari bondia möin 10-50k halvemmalla kun etsin hintaa jolla bondit saa myytyä. Tavoite oli 150k ea mutta jouduin siitä hieman joustamaan. Sain 14 ensimmäistä bondia 200k halvemmalla, jolla säästin vajaa 3m ja siten sain loppujen bondien hinnaksi tuon 3.95m.

Kuvia:

Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 63m

ViestiKirjoittaja Low Mike » 25.09.2018, 09:23

Noniin, oli vähän lomaa bond merchauksesta primen takia, bondit sen verran laski vielä sen jälkeen kun olin ostanut omani etten kehdannut myydä niitä 100m tappiolla :D loppu peleissä sain kutakuinkin omat takas ja pääsin jatkamaan investointipuuhia 22. päivä syyskuuta. (Sanotaan että tein max 3m miinusta ja olen vähentänyt sen total profitista.)

Bondeja: 66
Ostohinta: 3450k
Converttaus: 366k
Kustannukset yhteensä: 3816k per bondi

Myyntihinta: 4m ea
Voittoa: 184k ea
Voitot yhteensä: 12.15m (12144k)

Analyysi: Taisi olla ennätys nopea flippi, vähään aikaansa nähden ennätys voitoilla (EDIT: jos joulu- ja kesätarjouksia ei lasketa). Flippiin kului aikaa kaksi päivää. Voi olla että olisi tullut enemmänkin sieltä jos olisi odottanut, mutta otan mielummin varmat voitot ja etenkin voittojen menessä yli 10m ei paljoa isommasta osaa oikein unelmoidakkaan.

Huom! Suurin osa bondeista tuli 3450k ea, kuvissa näkyy vain 3500k ja 3400k ostoja.

Kuvia:

Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva


Spoiler:
Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 73m

ViestiKirjoittaja Low Mike » 01.10.2018, 18:23

Bondeja: 68
Ostohinta: 3484k
Converttaus: 364k
Kustannukset yhteensä: 3848k per bondi

Myyntihinta: 4m ea
Voittoa: 152k per bondi
Voitot yhteensä: 10.3m (10336k)

Kuva

Analyysi: Nyt kun on alkanut käyttää tarkempia trackereita virallisen databasen lisäksi niin on yltänyt parempiin tuloksiin, kun näkee tarkemmin missä hinnoissa bondit kulloinkin pyörii. Tässäkin flipissä taisi mennä kaksi päivää ja olen ihan tyytyväinen tulokseen, etenkin kun olen työskennellyt normaalia pienemmällä budjetilla.

Koitin ottaa vähän erilaisempia kuviakin tällä kertaa.

Kuvia:

Spoiler:
Kuva

Spoiler:
Kuva

Spoiler:
Kuva

Spoiler:
Kuva

Spoiler:
Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 73m

ViestiKirjoittaja Ventovieras » 01.10.2018, 19:41

Ite en oo merchausta koskaan pahemmin harrastellu, mut näyttää tuottavan aika hyvin
Ventovieras
Metalliseppä
Metalliseppä
 
Viestit: 2894
Liittynyt: 04.05.2008, 20:41
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 79m

ViestiKirjoittaja Low Mike » 09.10.2018, 15:34

Bondeja: 26
Ostohinta: 3440k
Converttaus: 387k
Kustannukset yhteensä: 3827k per bondi

Myyntihinta: 4,07m ea
Voittoa: 243k per bondi
Voitot yhteensä: 6.3m (6304k)

Kuva

Analyysi: En saanut ostettua koko rahalla bondeja, tarjosin varmaan liian vähän tai sitten en pelannut tarpeeksi. Joka tapauksessa marginaali oli ennätys suuri, melkein kesä- ja joulutarjousten luokkaa joka johti vähäisestä bondi määrästä huolimatta ihan kohtuu voittoihin.

Kuvia:

Spoiler:
Kuva

Spoiler:
Kuva

Spoiler:
Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 89m

ViestiKirjoittaja Low Mike » 19.10.2018, 12:17

Bondeja: 67
Ostohinta: 3884k
Converttaus: 388k
Kustannukset yhteensä: 4272k per bondi

Myyntihinta: 4,42m ea
Voittoa: 150k per bondi
Voitot yhteensä: 10m (10050k)

Kuva

Analyysi: Viimiset primet loppuu tänään ja se näkyy bondin hinnassa.

Kuvia:

Spoiler:
Kuva

Spoiler:
Kuva

Spoiler:
Kuva

Spoiler:
Kuva

Spoiler:
Kuva
Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Low Mike .il Merchaus Blogi li. Total Profit 89m

ViestiKirjoittaja Low Mike » 12.04.2020, 19:11

Archaeologyssa portereihin vaadittu esine Diamond Necklace tuplasi hintansa ekassa parissa päivässä ja otinkin siitä RS3:ssa omaisuuteni tuplauksen avosylin vastaan. Eli vaatimaton 28m flippi.

Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Mikke Manin seikkailut

ViestiKirjoittaja Low Mike » 13.04.2020, 21:21

Tärkeitä alkuvaiheen unlockauksia. Rune axe, Rune pick, Gold ore Motherlode Minea ajatellen ja pääsy Wintertodtiin.

Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Mikke Manin seikkailut

ViestiKirjoittaja Low Mike » 15.04.2020, 16:24

Oikealla statsit bondin korkattua ja vasemalla 14 päivän kuluttua otettu kuva statseista.

Kuva

Ei siis paljoo muuta tullu tehtyä ku bondirahoja bow stringin ja hunterin muodossa.

Loppu kevennys:

Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Mikke Manin seikkailut jatkuu

ViestiKirjoittaja Low Mike » 30.08.2021, 22:16

Oli semmonen hetki päivästä et kukaan ei myyny varrock teleä, nii sain ryöstettyä porukkaa.

Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Mikke Manin seikkailut jatkuu

ViestiKirjoittaja Low Mike » 03.09.2021, 23:35

Olen hakannut taikapuuta viime päivät.

Kuva

Lähitulevaisuudessa taitaa tulla jonkin verran GE matskua. Saa nähdä mihin sijoitan seuraavaksi. Nyt kun aloin pelaa uudella ukolla kyllästymisen takia, haluan myös pankin rakentaa uudestaan. Budjetti on ex mainilta peritty 30m ja varsinaista tavoitetta ei ole, muutakun tehdä hyviä sijoituksia ja oppia sijoittamaan paremmin. Kenties jonain päivänä voin tehdä sijoitusoppaan.

Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Mikke Manin seikkailut jatkuu

ViestiKirjoittaja Low Mike » 05.09.2021, 13:17

Laitetaan nyt yks levutus tänne. Ehkä täst edes merkittävämpiä lukuja kuten 85 ja 90.

Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Mikke Manin seikkailut jatkuu

ViestiKirjoittaja Low Mike » 19.12.2021, 16:52

Joo, ei taida toi statsien päivittely olla mun juttu.

Sharkit nousee kerran vuodessa. Ensikertalaisena liikenteessä, ja tartti lahjabondiin rahaa niin piti osa myydä halvemmalla. Mutta poikihan se 2kk odotus lopulta jotain.

Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Mikke Manin seikkailut jatkuu

ViestiKirjoittaja Ventovieras » 19.12.2021, 22:09

nykyään varmaan vaikeampaa flippailla verojen takia
Ventovieras
Metalliseppä
Metalliseppä
 
Viestit: 2894
Liittynyt: 04.05.2008, 20:41
Klaani: Runepoli

Re: Mikke Manin seikkailut jatkuu

ViestiKirjoittaja Low Mike » 20.12.2021, 22:23

Ventovieras kirjoitti:nykyään varmaan vaikeampaa flippailla verojen takia

No veroa oli vain 65k, eli todellinen summa 9945000gp.Tämä alun perin laskuvirheen takia. Mutta syy miksi kuva ei todista samaa tarinaa, niin täytyy muistaa että keskimmäisessä läjässä on todellisuudessa tuo 5k vähemmän sharkkeja. Eli karkeasti 43m-34m = 9m.

Vai onko peliin tullu verot? Edit. Näköjään on tuo 1%.

Onneks en harrasta flippaamista vaan sijoittamista.
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Mikke Manin seikkailut jatkuu

ViestiKirjoittaja Low Mike » 24.02.2022, 18:09

Low Mike kirjoitti:
Ventovieras kirjoitti:nykyään varmaan vaikeampaa flippailla verojen takia

No veroa oli vain 65k, eli todellinen summa 9945000gp.Tämä alun perin laskuvirheen takia. Mutta syy miksi kuva ei todista samaa tarinaa, niin täytyy muistaa että keskimmäisessä läjässä on todellisuudessa tuo 5k vähemmän sharkkeja. Eli karkeasti 43m-34m = 9m.
Vai onko peliin tullu verot? Edit. Näköjään on tuo 1%.
Onneks en harrasta flippaamista vaan sijoittamista.


Käännetääs tää nurinperin. Harrastan täst edes, vain ja ainoastaan Bondien flippaamista. On mul toki sijoituksetki, mutta niissä menee liikaa aikaa. Katotaan tällänen kuukauden koepala ku flippaan neljää bondia, (viittä, kuutta jne ku rahapino kasvaaa), kuukauden ajan. Tän verran on massia, tuosta ku vähentää converttaus kulut jää joku 200k eli 200k kuun alussa. Katotaa päästäänkö vihreälle kuun loppuun mennessä.

Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Re: Mikke Manin seikkailut jatkuu

ViestiKirjoittaja Low Mike » 20.05.2022, 03:00

Tämmöset voitot tuli kahmittua sijoituksista. Vasemmalla Black cavalier ja oikealla White cavalier. Kappale määrä 800 kumpaakin.

Kuva
Scapettaja alkaen 2005 | Säveltäjä |
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli


Paluu Kehitysblogien hylly

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa