Monet ovatkin sanoneet että jaksosta 25 alkoi alamäki kun Eru teki puolispontaanin päätöksen potkaista tyhjää. Olihan se sinänsä ikävää, itse kun en hyvällä tahdollakaan saanut itseäni pitämään Nearista ja Mellosta. Muutama jakso Erun strategisen helvettiinpainumisen jälkeen homman seuranta alkoi käydä tympeäksi, etenkin jaksot 32-36 oli luokkaa "Katsotaan ny eteenpäin kun näinki pitkälle on päästy." Luojan kiitos, kaiken tämän schaissen jälkeen tarjottiin loppu joka ei jättänyt paskan makua suuhun. Olisin taatusti hakannut päätäni seinään melkoisen pitkään jos Light olis selvinny ja menny lymyämään jotenkin. Puolivittuuntunut ilme kasvoillani muuttui miedoksi hymyksi Ryukin loppusanojen aikana, "No, Light, se oli hauskaa niin kauan ku se kesti."
Itseäni kuitenkin jurppi ennen kaikkea se miten kaikkia kivoja hahmoja kohdeltiin. Misaa riepoteltiin sinne tänne iso osa ajasta, Kiyomi tapatettiin (Miksi, oi MIKSI?!), Rem meni Erun niitatessaan kuolemaan pois ja muuta puolijännää. Sen sijaan kaikki tympeät hahmot saivat sitten elää. Nearin olis mun puolesta saanu tappaa pois ennen loppuratkasua, helvetin ärsyttävä vekara.
Mitä tulee puoltamiseen, niin olin ehkä hivenen verran L:n puolella silloin kun se vielä eli. Nearin ja Mellon astuttua kuvioihin Mello oli jotakuinkin ainoa joka ei herättäny pohjatonta vitutusta Lightin muuttuessa semmoiseksi saatanan apinaksi muutaman viimeisen jakson ajaksi ja Nearin ollessa... Near.
Conclusion: Suurimmaksi osaksi hyvin viihdyttävää settiä, mutta loppupää kusi ja pahasti. Onneksi eivät sentään pilanneet sitä viimeistäkin jaksoa. Lightin skitsoilu ja tappio teki viimeisestä kymmenestä jaksosta katsomisen arvoiset (pitihän sitä tietää miten siihen tilanteeseen päädyttiin).