Yleistä keskustelua televisiosta/elokuvista

Teatteriaukiolla voit kuunnella musiikkia ja nähdä mitä ihmeellisempiä näytelmiä. Kerro omista musiikkimieltymyksistäsi ja näytelmistä, joita kannattaisi katsoa.

Re: Yleistä keskustelua televisiosta/elokuvista

ViestiKirjoittaja Krisbian » 26.02.2015, 13:14

Tulipa katottua Buffy the Vampire Slayerin kaikki 7 tuottaria toisen kerran läpi. Ja taidan jossain vaiheessa aloittaa uudestaan kattomisen. Koko sarja löytyy netflixistä niin sieltähän sen saa mukavasti katottua. Pakko sanoa että on yks parhaita tv-sarjoista mitä oon koskaan kattonut. Joss Whedonin parhautta koko sarja. Nimi saattaa hämätä, mutta kyseessä on oikeesti yks parhaiten tehdyistä sarjoista (tosin jos ei lasketa 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun cgi-tekniikkaa). Henkilöt on älyttömän mielenkiintosia ja niiden kehittyminen ja muuttuminen on tehty todella hyvin. Dialogi on mahtavaa ja juonet kiinnostavia. Sopiva sekoitus huumoria, draamaa ja toimintaa.

Atm oon lukenut myös kaudet 8 ja 9 sarjakuvamuodossa. Vaikka tv-sarja loppui 7 tuottariin jo vuonna 2003, niin Buffy jatkuu canonina sarjakuvina.

Ps. American Horror Storyn uuden tuotantokauden aihe ilmoitettiin. Kaks viimesintä kautta ei oo imo ollut mitenkään erikoisia (tosin Murder House ja Asylum oli todella hyviä), mutta tätä odotan. Lähinnä tän takia.
Kuva
Krisbian
Mäkitupalainen
Mäkitupalainen
Avatar
 
Viestit: 93
Liittynyt: 20.07.2009, 20:59

Re: Yleistä keskustelua televisiosta/elokuvista

ViestiKirjoittaja Kaizu » 15.05.2016, 01:00

Laatikon kätköistä löyty :D

Spoiler:
Kuva

Äkkiä kun laskee niin 45mk on about 7,50 euroa.


Tarvii varmaan se jatko-osaki mennä kattomaan kesällä ku edellisestä 20 vuotta :D

http://www.finnkino.fi/Event/301535/
Kuva
Kaizu
Kaartin kenraali
Kaartin kenraali
Avatar
 
Viestit: 427
Liittynyt: 16.03.2012, 08:48
RS -hahmo: Kaizu
IRC-nick: Kaizu
Discord nick: Kaizu

Edellinen

Paluu Teatteriaukio

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa