Verinen intohimo (tarina, päivitetty 20.1.2012)

Asukkaiden kertomia tarinoita ja runoja.
Alueen säännöt
viewtopic.php?f=18&t=60

Mielipiteesi tarinasta? :>

Huippu!
2
25%
Ihan jees.
1
13%
Keskitasoa.
2
25%
Menettelee.
0
Ei ääniä
Huono.
3
38%
 
Ääniä yhteensä : 8

Verinen intohimo (tarina, päivitetty 20.1.2012)

ViestiKirjoittaja Paramore » 17.12.2011, 20:21

Joo eli tuli taas vaihteeksi katottua L koodin -tuotantokaudet ja Kill Billit, ja sain siitä idean lähtä kirjottamaan tarinaa (pieniä yhtäläisyyksia saattaa siis esiintyä). Jos pitäis muutamalla sanalla kuvailla, niin sanotaanko vaikka näin: väkivaltaa, kuumia tunteita ja rikollisuutta. Se niistä alkulöpinöistä, toivottavasti tykkäätte!



Laurel makoili tapansa mukaan puisessa rantatuolissaan nauttien Los Angelesin auringonlaskusta ja italialaisesta viinistään. Leuto ilmavirta leikki hänen hiuksillaan hänen katsellessaan merelle, jonka pintaa aurinko värittäisi vielä hetken. Laurel huokaisi tyytyväisenä, ja kastoi huulensa viiniin hymyillen. Vihdoin hänen elämänsä oli kunnossa: hän oli saanut haluamansa työn sekä asunnon meren rannalta. Tosin, hän oli hyvin yksinäinen. Tiivis ystäväpiiri oli Laurelin ainoa tukiverkko, sillä hänen välit perheensä kanssa olivat hyvin tulehtuneet monien, ei niinkään negatiivisen, tapahtumien seurauksina.

Laurel mutristi huuliaan, ja nousi hitaasti istumaan laskien viinilasin viereiselle pöydälle. Hänen päällään oli silkkinen aamutakki ja vaaleansiniset tossut. Vasta 24-vuotias Laurel oli ehtinyt tehdä kaikenlaista viimeisien vuosien aikana. Hän oli suunnitellut vaatteita, ollut tarjoilijana paikallisessa kuppilassa, sekä toiminut mallina. Mallina hänen uransa oli lyhyt, sillä hän ei kestänyt uran luomia paineita ja matkustelua. Todellinen kaunotar hän silti oli, pitkine vaaleine hiuksineen. "Jokaisen miehen unelma", kuten hänen vanhempansa tapasivat sanoa. Laurel nousi ylös aukaisten terassin oven, ja yritti unohtaa vanhempansa ja heidän toiveensa hänestä hetkeksi.


Kolme päivää myöhemmin…


Aurinko paistoi kirkkaasti ikkunan läpi Laurelin kasvoille herättäen hänet. Hän haukotteli ja käänsi päänsä poispäin auringon valosta ummistaen silmänsä hetkeksi. Aukaistessaan silmänsä Laurel katsahti pöydällä lojuvaa herätyskelloa tyytyväisenä hymyillen, ja kierähti selälleen. Muutama sekuntia hän katseli kattoa, kunnes kääntyi äkkiä herätyskelloa kohden ja nappasi sen käteensä.

“PUOLI KYMMENEN?!” Laurel parahti hypähtäen sängystä ylös.

Hetken hän juoksi kuin päätön kana ympäri makuuhuonettaan ja poimi lattialla lojuvat farkut ylös kaivaen niiden taskuista esiin kännykkänsä. Hän valitsi ystävänsä numeron ja soitti siihen mutisten itsekseen:

“Sam, Sam.. Sinun olisi nyt parempi vastata..”

Puhelinta olkapäätään vasten pidellen Laurel veti ylleen hametta ja toisella kädellä napitti paitapuseroaan. Hän heitti puhelimen hetkeksi sängylle ja yritti saada hiuksensa jonkinlaiseen järjestykseen. Laurel nappasi kännykkänsä kuullessaan ystävänsä äänen.

“Sam! Luojan kiitos vastasi! Tarvitsen apuasi nyt heti”, hän sopersi.

“Hei L, et ikinä usko, kenen kanssa vietin yöni! Se oli uskomatonta, melkein kuin..”,

“SAM! En ehdi nyt kuuntelemaan yöllisiä seikkailujasi, tarvitsen sinua nyt!” Laurel huusi tuskastellessaan ripsivärin kanssa.

“Ai tarvitset.. sori kulta, mutta tämä tuli vähän äkkiä.. voisit toki tulla luokseni ensi yöksi, ties mitä tekemistä keksisimme”, Sam kikatti puhelimen toisessa päässä.

Laurel huokasi, otti laukkunsa sohvalta ja vastasi yrittäen pysyä rauhallisena:

“Sam. Neljä sanaa. Sinä. Auto. Tänne. Heti.”


Noin kymmenen minuutin kuluttua Sam ilmestyikin Laurelin talon eteen autollansa. Hän virnuili häntä kohti tulevalle Laurelille autonsa suojasta. Laurel pyörähti pikaisesti ympäri autolle saavuttuaan.

“Miltä näytän?” hän kysyi.

“Siltä, että olet myöhässä jostain hyvin tärkeästä. Asusi on oikein hieno”, Sam hymähti.

“Samantha.. olet paras ystäväni, mutten jaksa vitsejäsi juuri nyt. Ja kyllä, olen myöhässä, nimittäin tänään on ensimmäinen työpäiväni. Sain paikan sihteerinä. Ja kiitos, arvostan kehujasi”, Laurel totesi vakavana, vaikkei voinutkaan vastustaa hymyilemästä Samin jutuille. “Aja tänne”, hän jatkoi ojentaen paperilappusen Samille, jossa luki osoite.

Sam nyökkäsi ja lähti ajamaan.

Sam oli asunut L.A:ssa ikänsä ja tuntenut Laurelin 13-vuotiaasta. Heidän ystävyyssuhteensa oli aina ollut vahva, mutta iän myötä se oli vahvistunut entisestään. Nuorempana Sam oli pitänyt huolta Laurelista ja auttanut hänet vaikeiden aikojen läpi. Heidän välillään oli jopa suhde, mutta he kuitenkin päättivät pysyä vain ystävinä. Sam, joka tunsi kaupungin kuin omat taskunsa, löysi perille Laurelin antamaan osoitteeseen nopeasti ja pysähtyi paikalle päästyään.

“Työskenteletkö sinä Chadin sihteerinä?” Sam totesi hölmistyneenä pysähdyttyään.

“Tunnetko sinä hänet?” Laurel kysyi katsahtaen Samiin.

“En varsinaisesti, mutta sen sanon, että pidä varasi”, Sam mumisi katsellen viereistä pilvenpiirtäjää.

“Mitä tarkoitat?” Laurel kysyi säpsähtäen noustessaan ulos autosta.

“Sitä vain, että hän pitää sinun näköisistäsi naisista lähes yhtä paljon kuin minä”, Sam sanoi virnistellen Laurelin suuntaan. “Mutta mene nyt, ja jos hän alkaa lääppimään sinua, sano tuntevasi minut”, hän jatkoi hymyillen.

Sam lähti ajamaan poispäin Laurelin katsellessa hänen peräänsä järkyttynyt ilme kasvoillaan. Laurel laski laukkunsa maahan hetkeksi, puhdisti hieman hamettaan ja nappasi laukkunsa takaisin olkapäälleen. Hän huokaisi syvään ja katsoi kohti rakennuksen pääovea, josta ihmisiä kulki tiuhaan tahtiin sisään ja ulos. Laurel nielaisi hermostuneena ja lähti hitaasti, mutta ryhdikkäästi kävelemään kohti ovea. Hetken hänestä tuntui kuin hän olisi ollut catwalkilla. Hänen edessään kävelevän naisen aukaistessa oven Laurel keskeytti unelmointinsa, ja livahti samalla aukaisulla ovesta sisään.

Laurelin eteen avautui suuri, mutta kotoisasti sisustettu aula. Sen toisessa päässä oli portaat yläkertaan ja alakerrassa oli monia työ- ja kokoushuoneita. Laurel tiiraili aulan toiseen päähän ja lähti kävelemään kohti yläkertaan vieviä portaita. Miesten päät kääntyivät hänen astellessaan ammattimaisesti aulan poikki, muutamat heistä jopa vihelsivät hänen peräänsä. Eräs miehistä juoksi Laurelin perään nippu papereita kädessään tarraten häntä hänen olkapäästään.

“Hei, oletkos sinä...”, mies ehti sanoa ennen Laurelin vastalausetta.

“ÄLÄ KOSKE”, Laurel ärähti miehelle ja mulkaisi häntä.

“… Laurel Hudgens?” mies kysyi virnuillen.

Laurel katsoi miestä hetken, kunnes tajusi, kuka hän oli. Hänen naamansa muuttui hetkessä punaiseksi häpeästä. Hetken Laurel näytti siltä, kuin hän olisi purskahtamassa itkuun.

“Mr. Johnson olen hyvin pahoillani, en tarkoittanut..” Laurel sopersi hädissään.

“Älä huoli, kyllä minä vielä keksin miten voit korvata myöhästymisesi, kunhan vain kutsut minua tästä eteenpäin Chadiksi”, Chad sanoi hymyillen.

Laurel huokaisi helpotuksesta ja onnistui jopa hymyilemään häpeänsä lomasta.

“Tule, esittelen sinulle huoneeni”, Chad sanoi viittoen kohti portaiden oikealla puolella olevaa ovea.

Laurel oli edelleen hämillään tapahtuneesta, mutta yritti pitää kävelynsä ylväänä mennessään Chadin edellä huoneeseen. Huone ei ollut kovin suuri ja jättiläismäinen toimistopöytä vei lähes puolet sen tilasta. Huoneen nurkassa lojui pari nuukahtanutta kasvia ja pöydän kulmalla keikkui muutama pahvinen kahvikuppi. Muuten huone oli oikein siistissä kunnossa.

“Osaat käyttää tulostinta ja keittää kahvia, olettaisin”, Chad naureskeli ja istahti pöytänsä takana olevalle nojatuolille.

“Joo, kyllä onnistuu, luulisin”, Laurel vastasi jo hieman rentoutuneempana ja istui alas Chadin osoittaessa pöydän toisella puolella olevaa tuolia.

Laurel tutkiskeli Chadia katseellaan. Noin 30-vuotias, ruskeat silmät ja -hiukset, urheilullinen vartalo. Laurel hymähti itsekseen. Sam taas ylireagoi, tämä mieshän on oikein mukava ja kohtelias, ja vieläpä näyttää hyvältä, hän ajatteli. Laurelin järkytykseksi Chadin katse vaelsi tutkivasti hänen kehollaan ja pysähtyi hänen rinnoillensa. Tuon kiusallisen hetken keskeyttääkseen Laurel kysyi ensimmäisen kysymyksen, mikä hänen mieleensä tuona hetkenä juolahti:

“Juotko kahvia maidolla vai ilman?”

“Saat päättää, vaihtelu virkistää”, Chad vastasi siirtäen katseensa takaisin Laurelin silmiin.

Chad nousi tuolistaan ylös ja käveli nurkassa olevan pöydän luo, jonka päällä oli tulostin.

“Katsotaan, osaatko varmasti käyttää tätä”, hän sanoi virnistäen.

Laurel nousi ylös tuolista virnistäen takaisin. Hän käveli Chadin vierelle ja katsoi tulostinta, kuin ei ennen sellaista olisi nähnytkään. Ilmeisesti jokin uuden sukupolven tulostin, Laurel ajatteli katsellen ihmeissään eriväristen ja -kokoisten nappien määrää. Laurel astui askeleen lähemmäksi tulostinta.

“Tiedätkö, mitä tästä tapahtuu?” Chad kysyi osoittaen käynnistysnappia Laurelin olkapään yli.

“Nyt täytyy kyllä sanoa, että en ole varma”, Laurel kikatti.

Chad astui askeleen lähemmäksi Laurelia.

“Haluaisitko painaa sitä ja ottaa asiasta selvää?” hän sanoi lähes kuiskaten Laurelin korvaan.

Hälytyskellot Laurelin päässä alkoivat soimaan. Hän aukaisi jo suunsa kertoakseen Chadille Samista, mutta pian hän tunsi, kuinka Chad painautui häntä vasten. Chadin kädet vaelsivat jo Laurelin vatsalla, eikä Laurel onnistunut sanomaan mitään vastaan. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja voihkaisi hiljaa. Chad käänsi Laurelin ympäri ja nosti hänet työpöydälleen istumaan. Laurel vilkaisi Chadin housujen etumusta hymyillen Chadin riisuessa hänen paitaansa. Mitä minä oikein teen, Laurel mietti hetken, mutta päätti antaa intohimolle vallan.



KESKEN!!!1!!!1!
Paramore
Savenvalaja
Savenvalaja
Avatar
 
Viestit: 1210
Liittynyt: 16.07.2008, 16:49
RS -hahmo: Gaga Addict

Paluu Tarina- ja Runoiluteltta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa