13.1.2017 Dev Blog: The Poll System

Uutisia wanhan ajan RuneScapen aka Old School maailman kehityksestä.

Valvojat: Uutistoimittajat, Uutisvastaavat

13.1.2017 Dev Blog: The Poll System

ViestiKirjoittaja Low Mike » 17.01.2017, 15:42

Dev Blog: The Poll System

Äänestysjärjestelmä on ja tulee aina olemaan olennainen osa Old School RuneScapea. Se on antanut sinulle vallan todella päättää pelin tulevaisuudesta alusta lähtien.

Otamme kernaasti vastaan omia ideoitasi miten voimme parantaa äänestysjärjestelmää, jotta se edustaisi kaikkia Old School yhteisön jäseniä.


Kuva

Kaikkien edustaminen oikeudenmukaisesti

Päähaaste jonka olemme kokeneet nykyisellä järjestelmällä on päivitysten tarjoaminen yhteisön pienemmille alaluokille.

Koska päivitykset vaativat vähintään 75 prosentin suosion, niin pienemille ryhmille suunnatut päivitykset saattavat jäädä unholaan.

Kaksi oivaa esimerkkiä on Pure ja Ironman päivitykset. Vaikka osa päivityksistä onkin onnistunut, on osa puolestaan jäänyt pelkäksi haaveeksi niille jotka ovat päivitystä ehdottaneet.

Haluamme varmistaa, että jokainen on edustettuna äänestysjärjestelmässä, jotta voimme tukea kaikkia yhteisön jäseniä tasapuolisesti.

Viimeaikoina ilmassa on ollut paljon keskustelua siitä, kuinka saavuttaisimme tämän tavoitteen.

Eräs idea on rajoittaa tiettyjä kysymyksiä siten, että vain ne voivat äänestää joita sisältö koskee. Esimerkiksi vain Ironamanit voisivat äänestää kysymyksiä joka koskee heidän pelimuotoaan.

Äänestäessä päivitystä joka koskee tiettyä pelaajakuntaa, sen pitäisi todella yksinomaan vaikuttaa vain siihen osaan yhteisöstä. Mikäli se tarjoaa etua muihin pelaajiin nähden tai etua jota voisi käyttää muita pelaajia vastaan se vaatisi koko yhteisön hyväksynnän.

Toinen idea jota välillä tulee vastaan on hyväksymistason vähennys. 75% on melko korkea vaatimus ja kun sisältö ei koske laajaa yleisöä on todennäköisempää, ettei ehdotus läpäise äänestystä.

Laskemalla läpäisyprosenttia 70:een on yksi vaihtoehto, kuten teimmekin 2015.

Mutta nämä ovat vain ideoita joita olemme kohdanneet kuluneen muutaman vuoden aikana.

Haluamme ratkaisun olevan sellainen kuin yhteisö sen haluaa olevan, jonka vuoksi avasimme keskustelun ensimmäisenä askeleena kohti muutosta.

Kuva

Äänestysjäerjestelmän edistäminen entisestään

Ilmoilla on myös lisää tiettyjä muutoksia sekä äänestysjärjestelmään että mitkä kysymykset takaavat äänestyksen, josta haluamme keskustella kanssasi.

Yksi vaihtoehto on sallia pelaajan vaihtaa ääntään vielä äänestyksen jälkeenkin. Tämä takaisi äänestyksen lopputuloksen edustavan yhteisön tuoreimpia tuntemuksia siitä, mitä sisältöä heille tarjotaan.

Voisimme myös piilottaa äänestystulokset siihen asti kunnes äänestys on päättynyt. Tämä estäisi pelaajia äänestämästä sen perusteella kuinka lähellä tai kaukana jokin sisältö on läpäisyä, sen sijaan että äänestäisi itse sisällön mukaan. Tämä ei kuitenkaan estäisi kolmatta osapuolta laskemasta äänestystuloksia heidän käyttäjä kuntansa pohjalta.

Voimme myös määrittää äänestyksen säännöt uudelleen. Tällä hetkellä vain väliaikaisia muutoksia ja bugin korjauksia ei äänestetä.

Voisimme laajentaa näitä poikkeuksia käytettävyys säätöihin ja tiedonanti ominaisuuksiin, mikäli yhteisö niin haluaa.

Kuva

Edellä mainitut ideat on juuri niitä, ideoita. Niitä ei pidä nähdä asioina jotka toteutuvat, vaan pikemminkin keskustelunavauksina.

Olemme avoimia kaikille ideoillenne ja meitä kiinnostaa tietää mitä yhteisö haluaa muuttaa ja mitä ei.

Joten, mitä itse tuumit? Mikä olisi tilanteen oikea lähestymistapa ja mitä ehdotuksia sinulla on?

Voit osallistua keskusteluun foorumilla.

Mods Archie, Ash, Ghost, Jed, John C, Kieren, Mat K, Maz, Merchant, Ronan, Roq, TomH, Weath & West
The Old School Team
Low Mike
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 537
Liittynyt: 30.04.2008, 01:47
Paikkakunta: Kerava
RS -hahmo: Low Mike
Klaani: Runepoli

Paluu Old School uutistoimisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa