Lore
[Lore] Burning Tower, The


Kuva

Seikkailija ja entinen tornivelho Ariane jätti tämän muistiinpano- ja päiväkirjakokoelman Champions’ Guildiin.

- Reldo

Eilen

Demoni leijuu taikahäkissään, jonka taikakentät työntävät sitä takaisin häkin keskelle pienimmästäkin liikkeestä. Taikasuoja heikentää lämpöä ja rikin hajua, mutta ei estä sitä kokonaan. Se katsoo minua, kun lähestyn sitä. Hänen ilmeensä oli niin halveksiva ja ylimielinen, että hetken aikaa luulin jo itse olevani häkissä hänen sijastaan.

Sen ääni on karhea – kuin ruosteisia miekkoja olisi yritetty hinkata yhteen matkimaan ihmispuhetta. ”Pieni kuolevainen”, se sanoo. ”Sinä kiinnostat minua. Sinulla on ainutlaatuinen lahja. Minä puhun kanssasi.”

Se oli ensimmäinen kerta, kun demoni puhui minulle ilman loukkaavaa sävyä. Luulen, että osa minua toivoi sen loukkaavan minua uudestaan. Olen tietoinen, että rikon tornin sääntöjä, mutta tässä vaiheessa en näe muita vaihtoehtoja. Vilkaisen ovea, mutta demonin vartijaa ei näy.

Sanon: “Haluan sinun auttavan minua ymmärtämään kykyäni.” Demoni on hiljaa - katsoo minua silmillään, jotka ovat varmastikin paljon vanhemmat mitä osaisin edes kuvitella. ”Velho Ellaron sanoi, että voisit auttaa minua”, sanon.

Olento hykertelee sanomalleni. ”Ei hän tuollaista ole sanonut”.

Miten demoni tietää, mitä Ellaron sanoi? Päätin olla välittämättä siitä: olen täällä siksi, että demonilla on tietoja, joihin minulla ei ole pääsyä. Yritän muistaa, mitä Ellaron tarkalleen sanoi. ”Velho Ellaron sanoi, että…” Tajuan, ettei hän sanonut mitään sellaista. ”Hän… vihjaili.”

Toinen hykerrys. “Et aina halunnut hallita kykyäsi. Ja jonkin aikaa sitten et olisi voinut uneksiakaan tornin sääntöjen rikkomisesta.”

En tiedä miksi demoni halusi tuon mainita, mutta se on totta. Olen muuttunut paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana.


Kymmenen vuotta sitten

Tänään sanoin hyvästit perheelleni ja lähdin uutta kotiani kohti. Minusta tulee Wizards’ Towerin opiskelija! Minulla on hyväksymiskirje vieläkin laukussani. Päävelho sanoi, että pääsyhakemukseni oli yksi parhaista, jonka hän oli nähnyt.

Vaikka tornin velhot olivat keksineet lodestone-verkoston, tornin saarella ei sellaista ole. Sen takia kuljin Draynorin kautta. Draynor oli synkkä, mutta pääsin auringonvaloon ylittäessäni siltaa. Torni on paljon korkeampi mitä olin kuvitellut. Se tehty valkoisesta kivestä ja sen ympärillä on menneisyyden mahtivelhojen patsaita. Tunnen itseni pieneksi seisoessani sen vieressä.

Päävelhon tervetulopuheesta (ulkomuistista):

“Ensimmäinen Wizards’ Tower oli ihmiskunnan tukipilari viidennen kauden alkuaikoina. Se vartioi riimusalaisuutta – salaisuutta, jolla tehdään riimuja riimuolemuksesta. Tästä saarilinnoituksesta sen velhot puolustelivat juuri muodostuneita ihmisvaltakuntia - Misthalinia, Asgarniaa ja Kandarinia - hirviöiden ja barbaarien hyökkäyksiltä.”

Ajatella, että tätä kirjoittaessani olen samassa rakennuksessa, jossa riimujen tekemisen taito hiottiin täydellisyyteen!

Isoäitini mielestä minun pitäisi kertoa kyvystäni heti kun saavun perille, mutta tänään minulla ei ollut siihen mahdollisuutta. Kotikylässäni kaikki uskovat minun olevan sukupolven voimakkain näkijä. Isoisäni oli näkijä, ja kun hän kävi tornissa, kaikki velhot halusivat kuulla hänen enneunistaan. Minä saan vain satunnaisia välähdyksiä, en mitään hyödyllistä. Isoäiti uskoo silti, että velhot olisivat kiinnostuneita. Kerron heille, kun saan siihen mahdollisuuden.

Jaan huoneen toisen harjoittelijan, Caitlinin, kanssa. En aluksi pitänyt ideasta, että joutuisin jakamaan tilani jonkun muun kanssa, mutta hän vaikuttaa ystävälliseltä. Hän kyselee minusta kaikenlaista.


Oppitunteja on ollut jo viikkojen ajan, mutta me harjoittelemme edelleen Air strike -loitsua nukkeihin. Ärsyttävää. Kunpa etenisimme nopeammin.

Muut harjoittelijat eivät näytä pitävän minusta. He lopettavat puhumisen heti, kun astun huoneeseen. Enkä tiedä miksi! En ole ärsyttänyt ketään. Enhän?

Yksi vanhemmista velhoista, Ellaron, on tarjonnut ottaa minut harjoittelijakseen. Hän sanoo uskovansa, että voisin oppia nopeammin, jos muut opiskelijat eivät ”pidättelisi” minua. Uskon hänen olevan oikeassa. Zamorak heidät tuomitkoon, jos he aikovat vihata minua syyttä. Minun on parempi työskennellä yksin.


Typerää, typerää, typerää. Minun olisi paras lähteä tornista välittömästi.

Sain tietää miksi muut harjoittelijat olivat syrjineet minua. Olin kertonut Caitlinille ennustuskyvyistäni, ja hän näyttää kertoneen asiasta kaikille muille. Jotkut heistä syyttivät minua kokeissa huijaamisesta. Yritin selittää heille, että en tekisi niin (ja vaikka haluaisin, en osaisi hallita sitä niin hyvin), mutta he eivät kuunnelleet.

Myöhemmin tajusin, että he eivät olleetkaan ärsyyntyneitä huijaamisesta, vaan sitä miten he luulivat minun tehneen sen. Koko tornin pääopetus on, että taikuuden kanssa ei synnytä: kuka tahansa voi oppia taikuutta, jos yrittää tarpeeksi. Mutta minun kykyni, näkijänä oleminen, kulkee suvussa. En ansainnut sitä, eivätkä he voi koskaan saada sitä. Ei ihme, että he paheksuvat minua. Luulin heidän vihaavan minua syyttä, mutta nyt ymmärrän sen olevan minun syytäni. Minun olisi pitänyt vain pitää se omana tietonani.

Aion pyytää velho Ellaronia poistamaan kykyni. En halua erottua joukosta. Haluan jonain päivänä tulla mahtavaksi velhoksi, mutta haluan olla sellainen koska olen ansainnut sen, enkä siksi, että olen syntynyt sellaisena.


Puhuin tänään velho Ellaronille ja pyysin häntä auttamaan enneunieni poistamisessa.

Hän… hän sai puhuttua minut ympäri. Sen sijaan hän haluaa minun pitävän näkyni salaisina, mutta pitävän niistä päiväkirjaa. Hän sanoo, että minun ei pitäisi hylätä jumalien antamaa lahjaa. Ja vaikka en työskentelisi kykyni puolesta, voisin silti työskennellä sen kanssa. Ja jos muut harjoittelijat eivät hyväksy sitä, olkoon niin. Pärjään paremmin yksin.

Joten, tässä on ensimmäinen yritykseni näkyni ylöskirjoittamisessa. Tämän olen saanut jo muutama kertaa:

Olen kuumassa huoneessa, joka haisee mädäntyneiltä kananmunilta. En näe kovinkaan selkeästi, mutta saan sellaisen mielikuvan, että olen vieläkin tornissa. Ääni (omani, mutta iäkkäämpi?) sanoo: ”Velho Ellaron sanoi, että…” Tauko. ”Hän… vihjaili.”

Toinen (hieman epäinhimillinen?) ääni sanoo jotain, josta en saa ihan kunnolla selvää.

”…hallita…kykyjäsi…tornin sääntöjen rikkomisesta.”

Sitten aistin kivun välähdyksen ja kovan kivilattian, kuin tuliloitsu olisi kaatanut minut. Näky päättyy.

Monet näyistäni vaikuttavat liittyvän johonkin tuskalliseen. Mitähän se mahtaa tarkoittaa?


Eilen

Minä odotin sitä ja olin valmistautunut siihen, mutta valeliekkien isku saa minut silti hätkähtämään. En kuitenkaan kaadu, ja alle sekunnissa olen takaisin häkin reunalla ja pitelen puolivalmista loitsua kädessäni. ”Noniin, keskustellaanpas sivistyneesti, sopiiko?” sanon. Huomaan hymyileväni uudella itsevarmuudella. Alkuperäisessä versiossa kaaduin, mutta tällä kertaa en: olen muuttanut aikaa kymmenen vuoden päässä. Se vahvistaa entisestään ideani onnistumista.

“Uskallatko uhkailla minua?” demoni köhisee.

”Minä olen se, joka kysyy kysymykset, ja sinä olet se, joka on häkissä”. Se yrittää pelotella minua, mutta minä en aio antaa periksi. Velho Grayzagin kokeilut ovat varmistaneet, ettei se pysty tekemään oikeaa vahinkoa valeliekeillään. Se tekee sitä vain ärsyyntyneenä - ehkäpä näytin olevan ajatuksissani ja se halusi kiinnittää huomioni.

“Piilotat pelkosi hyvin”, se sanoo. ”Kiinnostat minua edelleen”.

”Voitko auttaa minua hallitsemaan kykyäni?” kysyn. ”Voitko auttaa minua näkemään tulevaisuuden selkeästi?

Se nojaa eteenpäin, tuoden epäinhimillisen naamansa lähelle omaani. ”Mitä olisit valmis maksamaan tästä tiedosta? Anna minulle tippa vertasi – niin tehdessäsi vannot uskollisuutta Zamorakille, jolloin annan sinulle hakemasi vastauksen.”

Epäröin, osittain tarkoituksellisesti. Vaikka en olisikaan hermostunut, olisi hyvin epäilyttävää, jos tarttuisin tarjoukseen välittömästi.

”Ennustat onnettomuuden”, se sanoo. ”Näet sen sumeasti, kuolevaisten silmien kautta – noiden hyytelömäisten valopallojen. Voin näyttää sinulle toisen mahdollisen tulevaisuuden, kuten kuolemattomat silmät näkevät. Voin näyttää sinulle tulevaisuuden, jossa sinä estät näkemäsi onnettomuuden. Varmastikin se on pyytämäni hinnan arvoista.”


Vuosi sitten

Sain saman enneunen taas viime yönä. Torni oli kaaoksen vallassa, velhot juoksivat ympäriinsä ja kiljuivat. Kirjastossa leijui jotain, joka oli monivärisen energian ympäröimä. Tornin ympärillä näkyy salamoita, jotka sytyttävät satoja tulipaloja. Velhot tippuvat katolta, kun se romahtaa…

Olen nyt ollut täysioikeutettu velho jo seitsemän vuotta, ja päävelho Sedridorin mielestä voisin hyvinkin päästä yhdeksi vanhemmista velhoista. Pystyn tekemään jokaista tunnettua riimutyyppiä ja käyttämään melkein jokaista tavallisen loitsukirjan loitsua – mutta minulla ei ole sen enempää hallintaa näyistäni kuin kotoa lähdettyäni yhdeksän vuotta sitten!

Tuska on avain. Tai oikeastaan, voimakkaat tunteet ovat avain, ja tuskan tuottaminen on kaikista luotettavin tapa saada sellainen aikaan. Voimakkaat tunteet ovat ainoa näkyjäni yhdistävä tekijä.

Minun pitää olla uskaliaampi kokeilumenetelmissäni. Minulla on ajatus.


Yritin kokeiluani tänään. Tarvitsin toisen osallistujan, joten hain velho Ellaronin hänen huoneestaan.

”Mieti lukua ja kirjoita se ylös”, sanoin. ”Älä näytä sitä minulle.” Sillä välin kun hän raapusti vaha-alustaan jotain, otin tikarin vyöltäni. Pidin sitä oikeassa kädessäni ja asetin sen terän vasemman ranteeni kohdalle. ”Aion arvata kirjoittamasi luvun”, sanoin. ”Kun olen arvannut, haluan sinun näyttävän sen. Jos arvaan väärin, aion puukottaa itseäni tällä tikarilla. Sinun täytyy luvata, ettet pysäytä minua.”

Ellaron nosti kulmakarvojaan.

“Se on hallittu koe”, sanoin vakuuttaakseni hänet. “Minulla on parantavaa voidetta mukanani.”

Hän hymyili. ”Näytät ajatelleen kaikkea. Aloita vain.”

Pidin tikaria niin, että pystyin juuri tuntemaan sen terän ranteellani – kuitenkin niin, ettei se lävistänyt ihoa. Nuolaisin huuliani. Jossain mielessä tuskan odotus on pahempaa kuin tuska itsessään. Tyhjensin mieleni, yritin tehdä sen vastaanottavaksi. Ei mitään. Aloin henkisesti valmistautua epäonnistumiseen…

Sitten sain näyn. Kivun tunne ranteessani, ja numero Ellaronin vaha-alustalla. ”Viisikymmentäseitsemän”, sanoin.

Ellaronin huolestunut katse muuttui hämmästyneisyydeksi. Hän ojensi minulla vaha-alustan – siinä oli luku ”57” selkein numeroin, juuri niin kuin olin näyssäni nähnyt. ”Luit ajatuksiani”, hän sanoi. Hän kuulosti järkyttyneeltä ja hieman vihaiselta.

Laitoin tikarin takaisin vyölleni ja hinkkasin vahingoittumattomia käsiäni. ”Katsoin lyhyen matkan tulevaisuuteen”, sanoin.

Hän hymyili. Luulen hänen ymmärtäneen, mitä olin juuri tehnyt. ”Entä veitsi?”

”En tarvinnutkaan sitä loppujen lopuksi.”


Olen saanut toistettua tikariharjoituksen useamman kerran, sekä Ellaronin että muiden kanssa, mutta en ole päässyt siinä paremmaksi. Kaiken tämän vaivan jälkeen olen saanut aikaan pienen katutempun. Ehkäpä suuremmalla tuskalla voisin nähdä kauemmaksi tulevaisuuteen, mutta en tiedä onko minulla tarpeeksi tahdonvoimaa sellaiseen. Jotta temppu onnistuisi, minun olisi pakko aikoa tehdä itseeni kipua, jos se epäonnistuisi.

Samanaikaisesti näkyni tornista liekeissä vahvistuu kerta kerralta. Olisipa se vain yksityiskohtaisempi! Kerroin päävelho Sedridorille siitä, mutta hän sanoi, ettei voisi tehdä asialle mitään, ellen pystyi antamaan tarkempaa tietoa. Hänen ainoa neuvonsa oli rukoilla Saradominilta neuvoa.

Rukoilin Saradominille, kuten päävelho oli ehdottanut. En saanut vastausta, tai en ainakaan huomannut sellaista. Menin Taverleyhyn ja rukoilin Guthixille: taaskaan ai vastausta. Vaihtoehdot alkavat käydä vähiin.


Eilen

“Mikä on vastauksesi?” demoni kysyy. ”Eikö ratkaisu ongelmaasi ole yhden veritipan ja Zamorakille uskollisuuden arvoinen?”

Pidin tikaria oikealla kädelläni, lähellä rannettani. Tunnen sydämeni jyskytyksen. ”Jos vuodatan verta nyt, sinä otat sen uskollisuuden osoituksena Zamorakille. Eikö niin?”

Demoni sihisee karmivan hymynsä kautta. “Kyllä. Yksi pieni tippa, niin olet sidoksissa.”

”Ja sinä kerrot minulle ratkaisun välittömästi sillä hetkellä?”

“Jos niin haluat.”

Tikarin terä kulkee ranteeni yläpuolella – oikeasta kädestäni valuu hikipisara terälle. Yritän tyhjentää mieleni, saada sen vastaanottavaksi. En ole vannonut uskollisuutta Zamorakille, enkä haluakaan, mutta jotta tämä toimisi, minun on pakko aikoa yrittää…

Nyt se tulee. Tuskan välähdys, terä kulkee käteni luiden lävitse. Näen kuvan, ja kuulen demonin sanat…

Siirrän tikarin hikiseltä, mutta ehjältä iholtani.

”Epäröitkö?” demoni ivaa. ”Etkö anna yhtä ainutta veripisaraa?”

Laitoin tikarin takaisin suojukseen. “En tarvinnutkaan sitä loppujen lopuksi.”

Demoni työntyy eteenpäin ja henkäisee kuuman rikinhajuisen henkäyksen naamalleni ennen kuin suoja vetää sen takaisin. Käännyn rauhallisesti ja kävelen pois. Niin tehdessäni valmistaudun toiseen valeliekki-iskuun. En ole varma ymmärtääkö se täysin mitä tein, mutta se tietää tulleensa huijatuksi.

Valeliekkejä ei tulekaan. Sen sijaan kuulen takaani kovan äänen, joka kaikui varmasti koko torniin: ”Tervetuloa, Zamorakin palvoja! Sinun uskollisuutesi otetaan iloisesti vastaan!”

Kuulen huudon ja lähestyviä askelia.


Tänään

Xenia järjesti asiat niin, että saisin lepopaikan Champions’ Guildissa kunnes löytäisin uuden kodin. Päävelho Sedridor uskoo minun olevan Zamorakia seuraava demoninpalvoja ja on erottanut minut tornista. Minun pitää tottua siihen, että en voi enää laittaa sanaa ”velho” nimeni eteen.

Sain näyn taas viime yönä, voimakkaampana kuin koskaan aikaisemmin. Olen varma, että se on lähellä – seuraavan muutaman päivän aikana.

Aion suunnata takaisin tornille kun olen saanut tämän kirjoitettua. En tiedä mitä muuta voin sanoa kuin ”Torni on vaarassa, enkä tiedä miksi”, mutta minun täytyy yrittää.

Taidan kuitenkin tietää miten estän onnettomuuden. Demonilta huijaamani uusi näky antoi minun nähdä toisen mahdollisuuden. Tornin keskellä leijuu jotain, voimakas takavirta nousee ylös – mutta sitten se lakkaa, ongelma on ratkaistu, ja torni on turvassa. Ainoa ero näyissäni on se, että kirjastossa on joku muu. En näe mitä hän tekee, mutta hän on rauhallinen, taitava, eikä panikoi. Seikkailija. Demonin sanoma varmistaa sen, kaikuen hylätystä tulevaisuudesta, jossa olin luvannut uskollisuutta Zamorakille: ”Yksinäisyys on tuhosi, pieni kuolevainen. Jos haluat estää näkemäsi onnettomuuden, et saa työskennellä yksin.”

Olen työskennellyt yksin viimeiset kymmenen vuotta, enkä tiedä keneen voin turvautua. En edes tiedä minkä kanssa tarvitsen apua. Minun täytyy vain toivoa, että löydän jonkun tehtävään sopivan.


Lähteet: The Burning Tower - Ariane's Tale

Tehnyt:
Alkuperäisteksti: John Ayliff (Jagex)
Suomennos: Voya

Ilmoita virheestä

Muokattu viimeksi: 17:31 21.02.2015