Myths of the White Lands

Runepolin ohjeet osion Quest-oppaat.

Valvojat: Vanhemmat kartoittajat, Kartoittajat

Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja Jondree » 25.09.2010, 12:26

Ehdota korjaus- ja muutosehdotuksia, niin pieniä kuin suuriakin. Aina suurista epäselvistä kokonaisuuksista pieniin typoihin. Voit myös ehdottaa jonkin kohdan parempaa tyylillistä toteutusta, mikäli kuvittelisit jonkin näyttävän paremmalta.

Ole hyvä, ja kuvaile ongelmaa tai epäselvää kohtaa niin, että kartoittajat saavat siitä selkoa.

Palautteen antamisesta on useita hyötyjä:
- Oppaamme pysyvät kunnossa ja ajantasalla
- Saat itsellesi näkyvyyttä aktiivisella ja osuvalla palautteenannolla, mistä voi myöhemmin olla hyötyä esim. Runepolin virkoihin hakiessa
- Mikäli antamasi palaute on oppaan päivityksen kannalta kriittistä, saatat saada nickisi oppaan tekijöihin kaiken kansan pällisteltäväksi.
- Olet mukana kehittämässä ja rakentamassa Suomen suurinta RuneScape-yhteisöä omalta osaltasi.


Oppaan päivitykset:
17.4.2015: vanhat skill iconit päivitetty, vaaditut esineet poistettu (toolbelt), taulukko korjattu, virheellinen kohta korjattu, tarkennus palkkion lunastamiseen, 2 uutta kuvaa Voya
Jondree
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 1943
Liittynyt: 29.04.2008, 19:01
Paikkakunta: Oulu
RS -hahmo: Jex Thoth
IRC-nick: Jondree

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja Holy Moly » 23.10.2010, 16:21

en löydä virheitä, hyvä on :--DD
Holy Moly
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 20.08.2008, 20:40
RS -hahmo: HiDe o_o

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja iiliik0 » 28.10.2010, 17:55

nuo on ihan surkeita
iiliik0
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 26.10.2010, 13:30
RS -hahmo: iiliik0

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja Gernobilion » 14.11.2010, 19:45

siin sitten kun guidessa sanotaan et mennaa puhuu jackille eihan se mitaan anna ku sanoo et ei o tehny tutkimuksia kivien kanssa!
Gernobilion
Kulkuri
Kulkuri
Avatar
 
Viestit: 2
Liittynyt: 19.03.2010, 17:31
Paikkakunta: Tampere
RS -hahmo: Gernobilion
Klaani: Team Nakki

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja jvl 89 » 14.11.2010, 19:53

miksi se lukee free questeissa jos siinä kerran tarvii 55 agilityn?!
jvl 89
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 04.11.2010, 15:17
RS -hahmo: jvl 89

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja Xenahorn » 16.11.2010, 16:44

^ se on LISÄPALKINTO että sen voi hakea vaan member
Xenahorn
Talonpoika
Talonpoika
 
Viestit: 351
Liittynyt: 12.09.2009, 06:44
RS -hahmo: Grounshakker

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja own oo1 » 27.11.2010, 21:17

Tästä questista saa 2 Quest Pointtii eikä 1 niinku ohjeis lukee

Saa 2 QP jos ei ole tehnyt Sheep Shearer tai Witch's Potion-questeja ennen niiden päivitystä minigameiksi. Korjaan asiasta. -Asmodeus
own oo1
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 15.05.2008, 19:32
RS -hahmo: Own Oo1
IRC-nick: --

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja Salamaherra » 12.12.2010, 09:18

2 huoneessa on mahdotonta mennä 3. kohdassa koilliseen!
Salamaherra
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 4
Liittynyt: 07.12.2010, 15:23
RS -hahmo: Salamaherra

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja Baron Seve » 17.12.2010, 19:38

:cry: Samaa kuin salamaherra miten ihmeessä koilliseen pääsee?!
Baron Seve
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 2
Liittynyt: 17.12.2010, 19:11
RS -hahmo: Baron Seve

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja Baron Seve » 17.12.2010, 19:44

Ja 4.huoneen ensimmäisessä ei voi mennä luoteeseen on seinä eessä.
Baron Seve
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 2
Liittynyt: 17.12.2010, 19:11
RS -hahmo: Baron Seve

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja Naskali » 25.12.2010, 21:55

Miten 4 huoneen pääsee ku ne ohjeet on päi persettä ku ensiks pitäs mennä luoteeseen ja se ohjaa seinää ..
Naskali
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 03.04.2010, 12:43
RS -hahmo: i pyh1mys i
IRC-nick: Jooa

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja jmh » 26.12.2010, 14:36

2 huoneen opastus ei ole oikein...
jmh
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 29.06.2008, 12:11
RS -hahmo: jmh 95

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja lord magga » 28.12.2010, 12:24

tossa 4 huoneessa siinä ei neuvota mihin pitäisi mennä ensimmäisessä kohdassa. :o
lord magga
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 25.12.2010, 15:41
RS -hahmo: lord magga
IRC-nick: eiole

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja salamajoni » 02.01.2011, 09:34

4 huone on täysin väärin

Eiköhän se riitä, kun yksi henkilö ilmoittaa kyseisestä virheestä. -Jondree
salamajoni
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 6
Liittynyt: 31.12.2010, 14:11
RS -hahmo: Salamajoni

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja suhari » 07.01.2011, 13:36

Miten 6 huonees voi mennä itään ku se menee sen tyypin luo takasin? (tos tokal kerral)
suhari
Rotanpyytäjä
Rotanpyytäjä
 
Viestit: 33
Liittynyt: 29.04.2008, 19:00

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja Yubel » 09.01.2011, 18:03

Tuossa oppaassa oli tosiaan kahdessa kohtaa pienet virheet, mutta ne on nyt korjattu. Jos siis noudatat opasta täysin, pääset puzzlen läpi!
Yubel
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 463
Liittynyt: 29.04.2008, 14:54
IRC-nick: Yubel

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja pumaX » 21.01.2011, 22:29

Aika pilkunviilausta, mutta eikös lauseen jälkeen tule piste, eikä sanan?
pumaX
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 5
Liittynyt: 01.01.2011, 19:52
RS -hahmo: Thewwery
IRC-nick: pumaX

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja vhietaniemi » 11.02.2011, 22:40

mitäähh toi isidor sanoo et tekis muka töitä jonkun muun jutun kans ja et ei ehdi teleen muo! )=:)
vhietaniemi
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 4
Liittynyt: 08.12.2010, 20:06
RS -hahmo: tonks pure

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja roopetzius » 13.02.2011, 13:00

eiks tän pitäisi olla membu guest


Quest on ollut f2p:lle jo melko pitkään. Quest vaihdettiin free-questiksi silloin, kun Sheep shearer ja Witch's potion siirrettiin miniquesteiksi. -Jondree
roopetzius
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 2
Liittynyt: 13.02.2011, 12:40
RS -hahmo: roopetzius12

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja topsu99 » 18.02.2011, 19:39

5. on alussa lukee et teleä ja teleä tarkottaa?
topsu99
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 16.05.2010, 10:44
RS -hahmo: tappeliat2
IRC-nick: topsquuh''

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja Vulle » 18.02.2011, 21:22

topsu99 kirjoitti:5. on alussa lukee et teleä ja teleä tarkottaa?


Teleporttausta kenties?
Vulle
 

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja rs-gamer » 10.06.2011, 21:26

se toisen jääkuution paikalle laittamis ohjetta ei oo
rs-gamer
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 07.06.2011, 08:39
RS -hahmo: G U T H

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja str sucker69 » 01.08.2011, 00:38

Ei toiminu ku menin takaisin edelliseen huoneeseen, ja tulin takaisin nykyiseen. Jäälaatikot oli vieläki samassa paikassa.
str sucker69
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 07.12.2009, 19:07
RS -hahmo: str sucker69
IRC-nick: _``Janne

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja =Ace= » 14.08.2011, 17:19

-Oops mun moka, ei mitään siis :redface:: -
=Ace=
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1886
Liittynyt: 24.10.2008, 12:07
Paikkakunta: Vantaa
RS -hahmo: Ace Quality
IRC-nick: Ace^
Klaani: Runepoli Karnevalistit

Re: Myths of the White Lands

ViestiKirjoittaja TH3KKI » 04.09.2011, 12:51

virhe on siinä että craftingia tarvitsee nykyään vain 30 koska just tein questin...

Juu korjattu on -Cubeko
TH3KKI
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 01.09.2011, 17:38
RS -hahmo: TH3KKI
IRC-nick: TH3KKI

Seuraava

Paluu Quest-oppaat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa